maanantai 26. syyskuuta 2011

Motivaatio

Olin jo vuosia miettinyt opiskelijan uraan ryhtymistä, muttei opiskelu koskaan ole kauheesti kiinnostanut. Kesti muutamia vuosia ennen kuin ajatus kypsyi, ja motivaation määrä opiskelua kohtaan nousi niin paljon, että tiesin jaksavani koulussa myös ne tylsät, toisaalta jopa vähän turhat tunnit ja asiat. Nyt oma motivaatio opiskelua kohtaan on huipussaan ja näinä parina kuukautena mitä olen koulussa ollut, olen törmännyt jo monenlaisiin opiskelijoihin, osa on vaihtamassa alaa monen työvuoden jälkeen, jotkut tulevat suoraan peruskoulusta ja tietävät jo mitä haluavat aikuistuttuaan tehdä, sitten on ihmisiä joista saa ulospäin sellaisen käsityksen että opiskelevat vain ja ainoastaan siitä syystä etteivät ole koskaan tehneet mitään muuta. Toki on ymmärrettävää ettei peruskoulun jälkeen ole maailmasta vielä oikein tietoa, ja ainoa tuttu vaihtoehto on opiskella, oli ala sitten mikä tahansa. Mutta se myös näkyy motivaation puuttumisen kautta tuloksissa, opiskeluun ei jakseta panostaa samalla tavalla kuin, jos ala ja opiskelu oikeasti kiinnostaisi.

Motivaatiohan on hieno asia, se auttaa meitä jaksamaan vaikka välillä asian tekeminen tai oppiminen tuntuisi tylsältä, idioottimaiselta, turhalta, ja jos sitä on tarpeeksi, se myös pakottaa meidät välillä nolaamaan itsemme kun niin kovalla innolla opettelemme uutta.

Mutta mistä sitä sitten saisi lisää? Olen melko varma että jokaisella meillä on välillä hetkiä, jolloin ei vaan kertakaikkiaan jaksa tai halua tehdä yhtään mitään mikä ei olisi mielenkiintoista, oli se sitten jokin tietty aihe alue koulussa tai tehtävä työpaikalla, sen kaiken kiukuttelun tilalla mitä usein näkee, saattaisi olla paikallaan muistella että minkä takia sitä pitäisi tehdä, oli se sitten hyvän arvosanan saaminen tai työn valmistuminen. Tapoja saada motivaatiota on varmasti yhtä monta kuin on sen tarvitsijoitakin, halu miellyttää muita, halu onnistua, ehkä vain tarve oppia uutta.
Suurin osa joilla on jo ollut etuoikeus tutustua minuun, ovat varmasti huomanneet etten ole kauhean sosiaalinen tapaus. Viihdyn yksin, mutta siltikin tehokkoin motivaation tuoja minulle, on halu auttaa muita. Kaikki mitä teen, perustuu sille ajatukselle että saatan tarvita tätä infoa muiden auttamiseen, oli se sitten tekstiilin muokkaamista asiakkaan haluamaan tarkoitukseen, tai kaverin auttamiseen koulussa.

Suosittelen että jokainen miettii mikä teitä oikeasti motivoi, ja hyödyntämään sitä asioita tehdessänne.

-Jesse / TE11



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Siinäpä niin hyvä avaus motivaatioon, että tervetuloa oikein kunnolla mukaan Keikkailun toimitukseen =) Lisää tällaista puhetta ja mukavaa, että jaoit tämän meidän kaikkien kanssa täällä Keikkailussa

- jori -