lauantai 31. tammikuuta 2009

LOVE 2009

Huisi-design blogina

Jälleen uusi yritys putkahtanut maailmaan. Huisi-designin löydät blogina verkosta.

Dansande Raasepori

Danssande Raasepori banderolli komeilee Karjaalla ihan radan varressa K super marketin seinässä. Sisustusalan Alaa Al-Khalil on piirtänyt ja puun Jouko Luhola tehnyt graafisen ilmeen banderolliin. Ohitse kulkee arviolta 1000000 junamatkustajaa banderollin roikkuessa - aika tehokasta vai mitä

Puu kakkoset Salon messuilla

Puu kakkosten tehotiimi on hienolla messuosastollaan tänä viikonvaihteessa Salon rakenna - sisusta ja korjaa messuilla

tiistai 20. tammikuuta 2009

Korut, kirjonnat ja erityistekniikat

Avaa koko erityistekniikka ja koruprosessi.
Mieti vaihtoehtoisia toteutustapoja visuaaliselle ilmeelle.
Onko olemassa muita materiaalivaihtoehtoja?
Pidä työpäiväkirjaa eli vaiheista työprosessisi ja kellota kukin vaihe.

Markkanen Berlinissä




Jarmo Markkanen (valokuvausope) saapui intoa puhkuen Berlinistä ensimmäisestä maailmanlaajuisesta lepakoiden muuttoseminaarista. Esa Saarista lainaten Markkasella on teot ja intohimot ennen teoriaa. Intohimoisella harramisen avulla Markkanen on kivunnut kansanvälisestikin merkittäväksi lepakkoasiantuntijaksi ja toimii kenttätyöntekijänä suomalaisessa lepakkotyöryhmässä. Markkanen on loisto esimerkki siitä mihin intohimo johtaa. Samoin harrastuksen ja intohimon myötä Suomen johtavaksi lepakkoääniasiantuntijaksi kehittynyt Risto Lindstedt on suuressa arvostuksessa alan tiedemaailmassa.
Uskallatko luottaa intohimojesi voimaan ja unelmiisi?

maanantai 5. tammikuuta 2009

Housut ja paidat pois -tempaus 7.1.klo 13

Housut ja paidat pois -tempaus pidetään Hyvonilla Salon seudun ammattiopiston kulttuurialan tiloissa (kuvis) keskiviikkona 7.1. klo 13.

Uuden Salon kaupungin entiset kunnan- ja kaupunginjohtajat luovuttavat hyvin palvelleet virkahousunsa ja -paitansa tarinatekstiilin materiaaliksi. Tarinatekstiilin tarkoituksena on konkreettisesti koota yhteen uusi Salo. Housujen ja paitojen lisäksi teokseen otetaan värejä sen mukaan mitä kunnan- ja kaupunginjohtajat esittävät. Kukin johtaja on saanut tehtäväkseen miettiä asian, jonka haluaisi omasta kunnastaan / kaupungistaan säilyvän tai muistettavan myös uudessa Salossa. He myös miettivät mikä väri asiaa parhaiten kuvaisi. Näiden tarinoiden ja värien pohjalta Salon seudun ammattiopiston väki suunnittelee työn, joka valmistetaan yhteistyössä Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry:n Salon käsityökeskuksen kanssa.

Tekstiilin valmistaminen alkaa käytännössä jo 7.1., kun kunnan- ja kaupunginjohtajat aloittavat vaatteiden leikkuun kudonnan neuvojien asiantuntevassa opastuksessa.

Housut ja paidat pois –tempaus on myös alkulämmittelyä Turku 2011 –hankkeen jatkoneuvotteluissa mukana olevalle Tarinamatto-hankkeelle. Toteutuessaan hanke levittäytyy koko Varsinais-Suomen alueelle ja mahdollistaa laajapohjaisen osallistumisen erilaisiin mattoaiheisiin tilaisuuksiin.

Opiskelijat ja henkilökunta olette tervetulleita yleisöksi.

-päivi-