maanantai 26. syyskuuta 2011

Motivaatio

Olin jo vuosia miettinyt opiskelijan uraan ryhtymistä, muttei opiskelu koskaan ole kauheesti kiinnostanut. Kesti muutamia vuosia ennen kuin ajatus kypsyi, ja motivaation määrä opiskelua kohtaan nousi niin paljon, että tiesin jaksavani koulussa myös ne tylsät, toisaalta jopa vähän turhat tunnit ja asiat. Nyt oma motivaatio opiskelua kohtaan on huipussaan ja näinä parina kuukautena mitä olen koulussa ollut, olen törmännyt jo monenlaisiin opiskelijoihin, osa on vaihtamassa alaa monen työvuoden jälkeen, jotkut tulevat suoraan peruskoulusta ja tietävät jo mitä haluavat aikuistuttuaan tehdä, sitten on ihmisiä joista saa ulospäin sellaisen käsityksen että opiskelevat vain ja ainoastaan siitä syystä etteivät ole koskaan tehneet mitään muuta. Toki on ymmärrettävää ettei peruskoulun jälkeen ole maailmasta vielä oikein tietoa, ja ainoa tuttu vaihtoehto on opiskella, oli ala sitten mikä tahansa. Mutta se myös näkyy motivaation puuttumisen kautta tuloksissa, opiskeluun ei jakseta panostaa samalla tavalla kuin, jos ala ja opiskelu oikeasti kiinnostaisi.

Motivaatiohan on hieno asia, se auttaa meitä jaksamaan vaikka välillä asian tekeminen tai oppiminen tuntuisi tylsältä, idioottimaiselta, turhalta, ja jos sitä on tarpeeksi, se myös pakottaa meidät välillä nolaamaan itsemme kun niin kovalla innolla opettelemme uutta.

Mutta mistä sitä sitten saisi lisää? Olen melko varma että jokaisella meillä on välillä hetkiä, jolloin ei vaan kertakaikkiaan jaksa tai halua tehdä yhtään mitään mikä ei olisi mielenkiintoista, oli se sitten jokin tietty aihe alue koulussa tai tehtävä työpaikalla, sen kaiken kiukuttelun tilalla mitä usein näkee, saattaisi olla paikallaan muistella että minkä takia sitä pitäisi tehdä, oli se sitten hyvän arvosanan saaminen tai työn valmistuminen. Tapoja saada motivaatiota on varmasti yhtä monta kuin on sen tarvitsijoitakin, halu miellyttää muita, halu onnistua, ehkä vain tarve oppia uutta.
Suurin osa joilla on jo ollut etuoikeus tutustua minuun, ovat varmasti huomanneet etten ole kauhean sosiaalinen tapaus. Viihdyn yksin, mutta siltikin tehokkoin motivaation tuoja minulle, on halu auttaa muita. Kaikki mitä teen, perustuu sille ajatukselle että saatan tarvita tätä infoa muiden auttamiseen, oli se sitten tekstiilin muokkaamista asiakkaan haluamaan tarkoitukseen, tai kaverin auttamiseen koulussa.

Suosittelen että jokainen miettii mikä teitä oikeasti motivoi, ja hyödyntämään sitä asioita tehdessänne.

-Jesse / TE11



torstai 22. syyskuuta 2011

Pinterest



Luo oma tili (ilmeisesti vain kutsusta, itsensäkin voi kutsua), tee kansiot ja ala pinnaamaan kuvia netistä. Inspiroivia ideoita, ihania kuvia, jaottele kansioihin talteen, jaa, ihaile muiden kansioita. Kuvan lähdetiedot jäävät kuvaan talteen. Kätsyä. :)
Pinterest

torstai 8. syyskuuta 2011

Opiskelijat ideoimassa ja käyttämässä Keikkailu-kirjaa


Vaikka otsikko muuta kertookin niin Keikkailu-kirjaa ei olisi olemassakaan ilman innovatiivisia, innostavia ja rohkelikko opiskelijoita, jotka vuodesta 2008 asti ovat omalla toiminnallaan siivittäneet kirjan syntyä. Tänään siis oli melkoisen mojova juttu Salonjokilaaksossa Keikkailu-kirjastamme.

Elettiin vuotta 2008 tai 2009 kun keikkailun ensimmäiset ajatukset olivat nousseet pintaan. Silloiset vaatetus ja tekstiilialan opiskelijat Marjo Hanhisalo, veera lintunen, Krista Hekkala, Anna Saari ja Anna Tolppi olivat mm. innokkaina mukana kehittämässä ja ideoimassa ajatuksia eteenpäin. Naiset kävivät keikalla alueen yläkouluissa , innostivat väkeä avoimissa ovissa ja käyttivät tiimioppimisen menetelmiä. Eli suuret kiitokset kirjan ajatuksista, ideoista ja aiheista kuuluu myös lukuisille opiskelijoille.

Lisäksi koko henkilökunnalla on ollut näppinsä pelissä. Muistan kuinka Seija, Kaisa, Tuula, pirkko, Päivi, Timo ja monet muut olivat alakerran opehuoneessa tuomassa menestyksekkäitä kiteytyksiä ja siivittivät Keikkailun mainetta Oulun taitajakisoissa, joista meillä on komea kunniamaininta.

- jori -

maanantai 5. syyskuuta 2011

To do lista ja ideoiden jäsentely

Tänään Visualisti 11 kööri aloitti aamun peesaten Tekstiili 11 maanantai aamuja. Eli tehtiin pienoinen katsaus Keikkailu-kirjan käyttöön, siihen mitä on opittu ja käytiimpä läpi myös inhokkeja ja sulokkaitakin.

Seitsentoista henkinen naisporukka oli käyttänyt kirjaa luonnosteluun, muistiinpanoihin, toiset taas olivat listanneet päivän päätteeksi tekemisiään, toiset taas olivat tehneet ne tehtävät, jotka oli kuulemma pakotettu. Kumma kyllä en muistanut yhtään pakotettua tehtävää =) Eli ensiaskeleet kirjaan ovat takana.

Mitä väki sitten oli oppinut kuluneiden kolmen viikon aikana? Listan kärkisijaa piti yhdenpisteen perspektiivi, mutta mitä muuta nousisi esiin? Seuraavaksi tuli litanja seuraavanlaisia asioita: ajankäytönhallintaa, plansseja, erinäisiä asioita väreistä, näyteikkunoista, laveeraamista ja Picasan käyttöä. Joku oli vuorostaan oppinut taivuttamaan muovia, tutustunut valtavaan määrään uusia ihmisiä ja ystävystynyt, kolme viikkoa oli opettanut rohkeammaksi. Lotan kovin koppi oli vuorostaan ollut elämää helpottava to do lista ja Reetalle ideoiden jäsentely.

Tuo To Do Lista kolahti. Lotta kertoi tekevänsä tehtävien listaa ja vetävänsä henkseliä yli sitä mukaa kun työ on hoidossa. Yksinkertaista, mutta kohtuullisen tehokasta - kokeilkaapa vaikka =)

 Ja maailmaltahan löytyy ihka oikea leimasinkin To Do listan tekoon =)

Ps. Kaislan mielestä kirjaa on mukavinta täyttää yhdessä kaverin kanssa

- jori -

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Missä oot? Minne meet?


Missä oot? - Minne meet? Tänään pääsemme tutustumaan lupsakkaan Pohjois-Savolaiseen =) Naurua, hyväntuulisuutta ja avuliaisuutta löytyy takuuvarmasti ja sitähän Keikalla kaivataankin. Miksi ihmeessä sitten Missä oot? Minne meet? kysymykset ovat sitten niin tärkeitä? Ammattiin ja ammattilaiseksi kasvaessasi oma menneisyys, omat juuret, ne elämän maukkaimmat hetket, paikat ja muistot antavat voimia, suuntaavat ikään kuin huomaamattamme kiinnostuksemme kohteitamme ja selittävät suuntiamme. Olemme ikään kuin oman matkamme välipysäkkien summa ja hyvä niin. Toisaaltaan taas mitä paremmin toisemme tunnemme sitä helpompi on työskennellä, heittäytyä, innostua ja hypätä suin päin yllättäviinkin ja aivan uusiin aluevaltauksiin. 

Mutta nyt Rakkaat kuulijat pääsemme Riinan syvimpien muistikuvien kyytiin =) Keikkailu hiljenee ja kiittää mitä nöyrimmin Riinaa. ( Ja aikookin pyytää tätä naista, huomenissa liittymään keikkailu-bloggaajaksi=))

Synnyin Pohjois-Savossa, Varkaudessa ja asuin ensimmäiset 17 vuotta elämästäni siellä lukuun ottamatta satunnaisia koti – ja ulkomaanmatkoja. Kesät menivät leppoisasti mökillä, festareilla, keikoilla ja kavereiden kanssa rannalla tai kaupungilla oleskellen. Tylsyyden yllättäessä vanhemmat keksivät aivan varmasti kaikkia hurjan kivoja kesäaskareita. Niinpä pääsin työntelemään ruohonleikkuria räkä poskella kaikkien kuumimpina kesäpäivinä (tätä ei kyllä tule ikävä). Kesän pakollisiin kuuluvat myös mökkireissut. Kotiin jätetään meikit, farkut ja kiire. Perillä sujahdetaan kuluneisiin t-paitoihin, isketään grilli tulille ja heittäydytään laiturille auringon paahdettavaksi. 

Peruskoulun jälkeen pääsin ammattikouluun opiskelemaan audiovisuaalista viestintää. Alussa olin täysin ulalla ohjelmista, kuvien muokkaamisesta ja taittamisesta. Kolmen vuoden koheltamisen ja onnistumisien jälkeen en pysty katsomaan elokuvaa kommentoimatta hienoa kuvakulmaa. Opiskelu ei ollut vain ruudun tuijottamista. Osallistuimme mm. erilaisiin messuihin, järjestimme valokuvanäyttelyn, hyppäsimme itse kameran eteen näyttelemään ja jopa mainosmalleiksi. 


Työssäoppimisjaksot suoritin Helsingissä, Sanoma Magazines Finland yrityksessä. Työssäoppimisen aikana opin todella paljon uutta ja sain paljon työkokemusta. Työkaverit olivat aivan loistavaa porukkaa, huumoria riitti kiireistä huolimatta. Töihin oli mukava mennä, siellä viihtyi. Vapaa-aikana kiertelin pitkin poikin Helsinkiä ja pidin kaupungista niin paljon, että olen harkinnut muuttamista sinne tulevaisuudessa.


Pääsin opiskelujeni aikana myös ulkomaille. Viimeisen vuoden syksynä opettajamme kysyi minulta ja luokkakaveriltani olisimmeko kiinnostuneita lähtemään vaihtoon Berliiniin. Olisin voinut hypätä koneeseen saman tien. Järjestelyt olivat nopeasti kasassa ja pian laskeuduimme lentokoneella Saksaan. Rakastuin kulttuuria pursuavaan kaupunkiin, katutaidetta oli joka puolella, live musiikkia sai kuunnella puistoissa ja toreilla ilmaiseksi. Ihmiset olivat uskomattoman ystävällisiä ja kohteliaita. Alaani vastaavassa koulussa pääsin haukkomaan henkeä nähdessäni heidän uudet laitteet ja tilat. Opettajat ja oppilaat olivat mukavia sekä hyvin kiinnostuneita Suomesta. Kotiväen pidimme ajan tasalla matkablogin muodossa. Parasta matkassa olivat uudet ystävät ja kulttuuri. Palatessani Suomeen sain kasan tehtäviä ja puristin opinnäytetyön kasaan raivokkaasti. Viimeisinä kuukausina opin suunnittelun ja aikatauluttamisen tärkeyden. Kiirettä piti mutta työ tuotti tulosta ja sain Media-assistentin paperit käteen. 


Valmistumisen jälkeen pääsin viettämään ikimuistoista kesää kavereiden kanssa. Takaraivossa kuitenkin mietin seuraavaa siirtoani. Syksyn alkaessa kaikki selvisi ryminällä. Löysin koulutusnetistä mielenkiintoisen tutkinnon josta kiinnostuin. Saman tien rupesin kirjoittamaan avointa hakemusta Salon ammattiopistoon ja viikon päästä löysin itseni jälleen koulunpenkiltä. Näillä näkymin tulen valmistumaan Visualistiksi kahden vuoden sisällä. En ole vielä suunnitellut mitä valmistumisen jälkeen, mutta tiedän keksiväni jotain. Mieleni halajaa vielä matkustella joten ei sitä koskaan tiedä, mistä itsensä löytää seuraavaksi.


 - riina visu 11 -
- jori -


lauantai 3. syyskuuta 2011

Vapautta, energisyyttä ja rohkeutta - heimot, hobbismi, intohimot ja maailmanmenestys



Vaikka Feel love and.. viikko vetelee viimeisiään ja kohta on aika astua kahden hurmaavan naisen merkityksellisten hetkien pariin (näistä kerron sunnuntaina lisää) Niin otetaampa vielä pieni katsaus Willy Bognerin luomaan imperiumiin. 

Jaa että mistäkö moinen on sitten saanut alkunsa ja mistä ihmeestä oikein onkaan kyse?

Menestyksekäs hiihtäjä ja mäkihyppääjä Willy Bogner Senior perusti vuonna 1932 Müncheniin pienen tuotantolaitoksen, josta kehkeytyi pian menestyvä yritys hänen Maria-vaimonsa luovuuden ansiosta.

Willy siis on henkeen ja vereen Alppilajien miehiä.  Lisäksi hän on verkostoitunut ja löytänyt rinnalleen naisen, mikä osaltaan mahdollisti Imperiumin synnyn. Perheyrityksessä tapahtui sukupolvenvaihdos vuonna 1972, kun Willy Bogner Junior alkoi pyörittää sitä. Junior on alppihiihtäjänuransa lisäksi intohimoinen kuvaaja, lyhytelokuvien tekijä ja harrastuskin vei miestä mennessään.

Mutta mitä Bognereilla sitten on niin erityistä? Heillä oli taito yhdistää harrastus ja sen myötä syntynyt asiantuntijuus, intohimo kuvaamiseen, verkostojen kautta syntyneet yhteydet ja luoda niistä menestyvä yritys, josta huokuu intohimo ja rakkaus.
Willyn vaimo Maria kehitti Bognerin B:stä vielä tänäkin päivänä tutun B-tuotemerkin


Bognerin sporttiset vaatteet ovat tunnettuja alan harrastajien piireissä ympäri maailmaa. Jos katsotte oikein tarkkaa talviolympialaisia tai sitten ihan James Bondin hiihtokohtauksia niin Bognerille tuttu B- tuotemerkki vilahtelee paikassa kuin toisessa  kerta toisensa jälkeen.

Saksan olympiajoukkue on esiintynyt talviolympialaisissa BOGNERin asuissa aina siitä lähtien, kun Willy Bogner Senior vuonna 1936 vannoi olympiavalan kaikkien urheilijoiden puolesta. Vuonna 1948 Maria Bogner esitteli ensimmäisessä muotinäytöksessä kapeat hiihtarit, joiden lahkeensuissa oli lenkit. Amerikassa näitä housuja kutsuttiin nimellä The Bogners, ja niitä käyttivät Marilyn Monroen, Ingrid Bergmannin ja Jayne Mansfieldin kaltaiset tähdet.


Bognerin yrityksen ympärillä pyörivät videot, lyhytelokuvat huokuvat tunnetta, ne imaisevat mukaan hetkeen, saavat hetkellisesti pidättämään hengitystä, niiden tunnelma tiivistyy ja yht äkkiä ilmassa on  syvää kunnioitusta mestarillista taituruutta kohden. Bogner ei myöskään unohda huumoria, hulvatonta hauskuttelus, itsevarmuutta ja ylpeyttä.

Kampanjoidessaan mm. Berlinin kaduilla. Bognerin "näyteikkuna" on nurmella bussipysäkin vierellä. Kadulla kulkijat saavat tunne-elämysten tulvan, kun normaalisti totuttujen mallinukkejen sijaan paikalla onkin oikeita bogner-ihmisiä, elävää musiikkia, nostalginen bussi, jonka kylkeen on teipattuna Fire and ice teksti.  (sisäpiiriläiset hymyilevät, jotain erityisen specialia vain niille, jotka todella kuuluvat tuntevansa bogner heimoon)

Ja Bognerin palkkalistoille ja ns. Bognerpeople-heimoon kuuluu lukuisia niin alppilajeihin, kuin vaikkapa ratsastukseen vihkiytyneitä, koska kukapa muu tietäisi paremmin mitä vaatteelta vaaditaan, jotta notkeatakin notkeammat ja sulavat liikkeet mahdollistuisivat.












- jori -

torstai 1. syyskuuta 2011

Ilomielellä Lillanin galleriassa



Hiphurei, hiphurei, hiphurei, kolminkertainen huuto raikaa. Turku 2011 Kulttuuripääkaupunki vuoden syyskuuta juhlistaa Ilomieli tekstiilinäyttely Lillanin galleriassa.

Päivä oli täynnä toutua ja tohinaa. Parasta oli tarjoilujen valmistumisen seuraaminen =) Jamina, Linda, Roosa ja Nanni loihtivat kilvan toinen toistaan herkullisempia suupaloja - njamskis.

 

Pauliina ja Emma seurasivat silmä tarkkana herkkujen valmistumista. Päivä oli hyväntuulinen ja odotusta täynnä. Klo 15.30 aukenevaa näyttelyähän oli uurastettu oikeastaan jo viime keväästä asti ja eritoten viimeiset viikot olivat pitäneet melkoisessa pinteessä. 


Ensimmäisten vieraiden joukossa saapuivat Visu 10 luokka sekä Kaisa ja Jola. Ja ladythan intoutuivat poseeraamaan oikein olan takaa niin olihan pakko todistusaineistoa tännekin laitella ;-)


Pauliinan pinkin maton  AURORAn ympärillä riiitti ihastelijoita, kummastelijoita ja juttua irtosi niin lapsista, koiranpennuista, kuin imuroinnista ja siitä uskaltaako matolle astua vai olisiko kukkaketo mitä ihanin makuhuoneen sängyn vierustalla. Mallinuken käsissään pitelemä matto oli myös teknisesti kutkuttava. Pauliinan vesileikkauksella teettämät kukkaset kiehtoivat ja moni oli yllättynyt tekniikan vahvasta mukana olosta.


Lehdistökin käväisi paikalla haastattelemassa. Ensimmäiseksi kiinnostusta herätti Suvin brodeerattu ja painettu lumikukka kangas, johon yleisö oli reagoinut ihastuneena. Sitten haastateltavaksi pääsi Tiina, vuoden artesaani- tittelin ansainnut nuori yrittäjä. Huomisesta salkkarista siis pääsemme lukemaan naisten kommentit ja tietysti nyt jokainen kipin kapin katsahtamaan, ihastumaan ja nauttimaan näyttelyn helmistä.