tiistai 23. helmikuuta 2010

Viivakoo NY Salon seudun sanomissa

Puu kakkosen Marjut "Mallu" Alitalo on työssäoppimisjaksolla Englannin Bathissa. Marraskuussa Viivakoo Ny:n perustanut Mallu hakee yrittäjyyteen potkua kansainvälisiltä vesiltä ja samalla vakistaa niin kieli- kuin puusepäntaitojaan.

Maanantaina 22.2 Salon seudun sanomissa oli varsin komea juttu Mallusta ja INTO Ny:stä

Keikkailulla pitää hitusen kiirettä =) ja keikkaa pukkaa koko porukalle

Tammi - helmikuu on hurahtanut yhdessä vilskeessä ja viuhkeessa, eikä Keikkailu ole millään meinannut pysyä perässä. Tässä kuitenkin pikakelaus aina tammikuun alkumetreille.

Hiihtolomille lähdettiin varsin kutkuttavissa merkeissä. Tehokuuri Illustratoria sekä Tajimaa ja vauhtia printteihin ja brodeerauksiin. Koulutus kesti nelisen tuntia ja kalenteriin jo melkein buukattiin lisäkoulutuspäivä keväälle.

Salon seudun ammattiopiston logo sai kyytiä niin Illussa kuin Tajimassakin, joissa kummassakin katsahdettiin järkevää työnkulkua ja brodeerausjälkeä.

Tammikuussa taloon pöllähtivät uudet Visualistit sekä ryhmä sisustussuunnittelijoita. Visualistit perehtyivät tiimityöhön heti alkumetreiltä ja hankkivat lukuisia kiintoisia asiakastöitä verkostotunnistimiensa kautta. Asiakastöitä paiskittiin pienissä tiimeissä niin Salon Akvaarioliikkeelle, salpalle, Raision seurakunnalle kuin Salon teatterillekin.

Vaatetus kakkoset loihtivat toinen toistaan hienompia asukokonaisuuksia ammattiosaamisen näytössä, missä materiaaliksi oli valittu heijastava kangas sekä ulkoilukangas.

Tammikuu alkoi Tiimimestarit Areenalla tempauksella Jyväskylässä. Matkaan lähdettiin pikkubussilla on henkilökunnasta Kaisa ja Pipa sekä Timo, Päivä, Marja-Liisa, Hannele, Tuula
sekä molemmat Johannat olivat matkassa. Tiimimestarit Areenalla tapahtuma vauhditti jälleen muutosmatkaa opettajuudesta kohti valmentajuutta sekä tiimimäisiä toimintatapoja
. Keikkailukortteja oli tietysti matkassa mukana ja "Gold Finger" Kaisa toimi varsinaisena onnenkorttien jakajana.

Pirkko ja Tuula löysivät heti tapahtuman alkumetreillä oivan paidan - Näkee ketkä pärjää =)

Tiimissä on voimaa

perjantai 19. helmikuuta 2010

Palloilijat pakkasessa...


Jalkapalloa keskellä talvea... JIBI...=D Saatiin kevyen hauska toimeksianto Salon Palloilijat ry;ltä. Pistäkääpäs SalPan toimiston näyteikkuna uuteen kuosiin Ja eikun menoks...

Mittailu hässäkän jälkeen alkoi tuumailu ja suunnittelu hässäkät... Ideoita viljeltiin niin paljon että niillä ylijääneillä idiksillä olisi ruokkinut Keski-Suomen ammattiopistot.

Pienten näkökulma (yms.) erimielisyyksien jälkeen TIIMIMME (Sonja, Maria ja allekirjoittanut) päädyimme omasta mielestäni hienoon 1500x1500 kokoiseen suurtulostekuvaan joka painettiin lippukankaalle piste

Sälää ikkunassa on SOPIVASTI, muutama jalkapallo, nappikset, pelipaita sekä pokaalit. Päähuomio kuitenkin kuvassa, eli ikkuna ei muistuta KAATISTA juuri ollenkaan...=D Ei vais... Käykää kurkistamassa osoitteessa Helsingintie 18 Salo.

Jatketaan palloilemista T. Kari Laitinen / tuleva (toivottavasti) visualisti

tiistai 9. helmikuuta 2010

Visualistit Pentikillä



Terhin ja Salmen ensimmäinen projekti on Pentikin kevätmalliston esillepano ystävänpäivä-teemalla. Kattaus on nähtävissä Pentikin myymälässä viikolla 6. Asiakkaan toiveena oli saada runsas, rönsyilevä sekä kaupallinen ja näyttävä kokonaisuus, käytännöllisyydellä ei ollut niin väliä. Värimaailma otettiin Pentikin ystävänpäiväväreistä, eli pastelli sininen ja punainen. Saimme myös käyttää omaa mielikuvitustamme ja lisäsimme koristeluun itse askartelemamme perhoset sekä kukka-asetelmaan käytimme vesipolymeeriä.
Paketointi oli aivan oma maailmansa. Ketjulla on tarkat ohjeistukset paketoinnista, jotka opetettiin myös meille. Säännöistä ja haasteellisuudesta huolimatta paketointi oli varsin mukavaa. Erityisesti ideoimamme pupu-pyyhepaketti sai suosion asiakkailta, suuren menekin vuoksi pakettikori ammotti välillä tyhjyyttään.
Työ oli erittäin mielenkiintoinen ja mukava. Mielestämme onnistuimme täyttämään asiakkaan odotukset.
Klikkaamalla kuvaa, näet lisää.....

torstai 4. helmikuuta 2010

Käy äänestämässä Casablanca Ny:n kevään malliston värisävyjä

Casanlanca Ny valmistautuu kevään odotukseen. Blogissa on vielä kolme päivää mahdollisuus osallistua äänestykseen. äänestä siis suosikkivärisi kevään mallistoon.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Saara Talvon Hoppudesign on avannut verkkokaupan

Salon seudun ammattiopiston sisustustekstiilistä valmistunut Saara Talvo on toteuttanut unelmaansa Hoppudesignin kautta, mikä on näkynyt melkoisesti myös meidän alueen tapahtumissa ja Salon seudun sanomissa. Hoppudesign on avannut verkkokaupan markkinointiblogin sekä aktiivisen facebookryhmän tueksi. Käykäähän tutustumassa ja vaikkapa pikku ostoksilla.

- jori -

Eija Mannila Helsingin Vintage tapahtumassa

Helsinki vintage 7.3.2010 on oiva paikka tutustua Vintage-yrittäjiin. Paikalla on lukuisia vaatetus ja sisustusalan yrittäjiä mitä kutkuttavimpine aarteeineen ja mallistoineen. Paikka on mitä parahin työssäoppimispaikkojen bongaukseen tai vaikkapa NY-yritysten verkostoitumiseen. Paikalla on myös jokunen vuosi sitten Salon seudun ammattiopiston ateljee- ja asusteompelusta valmistunut Eija Mannila VintagEijas putiikkinsa kanssa.

VintagEijas: Johtotähtenä liikeideassa on 40-, 50- ja 60-lukuun liittyvä pukeutuminen, aikakausi, jolloin naiset kapeine vyötäröineen näyttivät naisellisemmilta kuin koskaan ja miehet olivat tosi miehiä.

- jori -

Kultakala & valas NY Haitin asialla

Kävin rosvousretkellä Kultakalan ja valaan facebook statuksessa ja rosvouksen tulos oli seuraavaa:


Helmikuu on hyvä kuu ostaa Taskukamu itselle tai ystävälle: Kultakala & Valas NY lahjoittaa helmikuun tuotoista 10% Haitin maanjäristyksen uhrien hyväksi. Lahjoitamme rahat Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, jolla Haitiin saadaan terveyspalveluita, telttoja, huopia, keittiövälineitä, puhdasta vettä ja paljon p...aljon muuta. Autetaan yhdessä Punaista Ristiä auttamaan!

- jori -

tiistai 2. helmikuuta 2010

Keikkailu lähtee kisaamaan Suomen Yrittäjien Yrittäjyysmenetelmä kilpailuun - Taitaja 2010 Oulu 27.-29.4.2010


Keikkailun yrittäjämäisiä toimintatapoja kehitetään jälleen kuhinalla. Keskiviikkona 3.1 kokoonnutaan kulttuurin voimin jakamaan kuluneen vuoden kokemuksia ja suunnataan katseet tulevaisuuteen. Miten jatkamme yrittämäisten toimintatapojen kehittämistä kulttuurissa ja koko Salon seudun ammattiopistossa. 19.2 Keikkailun keikka ulottuu rakentamisen puolelle ja sieltä taas maaliskuussa liikemiesten kauppaopistoon, Laivalle hakemaan ammatillista vetovoimaa ja takaisin oman organisaation pariin.