tiistai 16. marraskuuta 2010

Uudet Salo-kuosit ja lehdistötilaisuus

Kulttuurin kolmiossa julkistettiin tänään uudet Salon kaupungin kuosit "Liike" ja "Yhdessä" 



 Paikalle oli saapunut lehdistön edustajia Salon Seudun Sanomista sekä Salonjokilaaksosta. Kaupungin markkinointipäällikkö Anne Nenonen (kuvassa oik.) aloitti kertomalla taustaa asiakastyön takana.

"Salon seudun ammattiopiston kulttuurialan opiskelijat suunnittelivat viime kevään aikana Salon kaupungille 11 kuosiehdotusta. Ehdotukset olivat kaupunkilaisten nähtävillä ja arvioitavina kaupungin Kesä yhdessä 2010 –kiertueella.  Mielipidekyselyyn saatiin reilut 480 vastausta ja suosikiksi nousi Anu Korhosen suunnittelema työ nimeltä ”Liike”.  Toiseksi kuosiksi valittiin osa Henni Rauhalan suunnittelemasta ”Yhdessä”-kuosista."


Anu Korhonen esittelee kuosiaan Liike

"Anu Korhonen kertoo lähteneensä suunnittelussa liikkeelle Salon luonnosta ja merellisyydestä. Lisäksi hän halusi kuosillaan tuoda esiin Salon jatkuvaa kasvua ja kehitystä. Kuvio alkoi muodostua joutsenesta, joka on Anun mielestä lintuna kaunis ja niiden liike tuo mieleen muutoksen. Tämän ajatuksen pohjalta kuosi sai nimen ”Liike”. ”Liike on osa historiaa ja osa tulevaisuutta” kuvailee Anu Korhonen. "


 Henni Rauhala ja kuosi Yhdessä

"Henni Rauhalan suunnittelu lähti liikkeelle jo olemassa olevasta Salon graafisesta ilmeestä. Logon salo-teksti muotoutui uuteen muotoon ja toistui pinnaksi. ”Pinta muodostuu selkeästi salo-sanasta, mutta sanojen päällekkäisyys luo mielenkiintoa, jolloin merkitystä ei heti löydä. Kuosi edustaa kymmenen kunnan yhteen liittymistä ja sai nimekseen ”Yhdessä”, kertoo Henni Rauhala."



 "Valittuja kuoseja tullaan hyödyntämään mahdollisimman laajasti esimerkiksi kaupungin mainos- ja liikelahjoissa sekä mahdollisuuksien mukaan myös työasuissa, kasseissa sekä uuden kaupungintalon sisustusmateriaaleissa.

”Projektilla halutaan myös tukea ja nostaa esiin nuorta paikallista osaamista” kertoo markkinointipäällikkö Anne Nenonen."

 Esillä oli myös kaikkien keväällä tehtyjen ehdotusten planssit...


 ... jotka kiinnostivat myös yleisöä


 Uudet salo-kuosit taipuvat moneksi, vaikkapa kakun koristeeksi! Aika hyvältä maistui myös nämä uudet kuosit!



Seuraavien päivien lehdissä saattaa siis löytyä juttua näistä uusista kuoseista. Salkkarin nettisivuilta jo pieni juttu löytyykin.

Ei kommentteja: