sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Tekstiiliopiskelijoita Wanhan ajan joulutorilla Salossa

Wanhan ajan joulutorilla Meritalon pihapiirissä oli tänään sunnuntaina melkoinen vilinä. 15 kojussa oli myynnissä monenmoisia käsityöläisten ja taiteilijoiden tuotteita ja asiakkaat olivat löytäneet hienosti uuden tapahtuman.
Mukana joukossa olivat myös tekstiiliopiskelijoista koostuvan Kultakala ja valas NY:n hyväntuuliset myyjät Sorja Väyrynen ja Maiju Laakso. Ja naapurikojussa saman yrityksen Tiina Palkki ja Taru Koskinen myivät ikiomia tuotteitaan.
Jouluiset esitykset loivat torille oman tunnelmansa
Aina niin touhukas tekstiiliopiskelija Satu Nyberg oli myös mukana omine tuotteineen.
Illan pimetessä tunnelma muuttui vieläkin jouluisemmaksi

Järjestelyistä vastasi Salon soroptimistit

-päivi-

Ei kommentteja: