torstai 14. toukokuuta 2009

Keikkailunaiset keikalla taas

Eilen valloitettiin Perniö ja tänään oli vuorossa Piikkiö. Perniön yhteiskoulussa oltiin kovin kiinnostuneita kulttuurialasta ja aploodit olivat järisyttävät. Tänä aamuna suunnattiin Salvelanrinteelle Piikkiöön jossa auditoriossa odotti reilu kolmekymmentä kasiluokkalaista ja kortteja kahmittiin!

Matkalla Suomen Kristilliseen yhteiskouluun käväisimme nauttimassa merenranta maisemista koulun takapihalla. Tälläinen ympäristö tekee hyvää luovuudelle. Yleisönä kasiluokkalaisia ja lukiolaisia.

Keikkailu paidat olivat käytössä.

Keikalla olivat tällä kertaa Marjo, Krista, Jenni ja Veera.


Tässä kollaasissa näette tuloksi kaikkien viiden koulun tiimityöskentely harjoituksista jossa annoimme tehtäväksi pohtia kulttuurin eri aloja.



Taisi sentään jotain jäädä kuuntelioiden päähän. Paimio valitettavasti peruutti seuraavan keikan. Testamenttaamme sen ensi syksyyn, tämä jäi tämän kevään viimeiseksi keikaksi tällä porukalla, jätämme keikkailu perinnön elämään tuleville sukupolville.

Ei kommentteja: