torstai 20. marraskuuta 2008

Facebook ja levitystä

Ilmianna vanhatja uudet haktolaiset facebook on näyttänyt kyntensä ja koolla on jo muutaman päivän jälkeen likimain 100 uutta ja vanhaa konkaria. Liittykää siis joukolla mukaan. Facebookista on tuloillaan toinen olohuone ja ilmoitustaulu niin klubeiluun kuin tapahtumiin täällä meidän arjessakin. Siellä pääset myös ottamaan selvää mitä meiltä valmistuneet puuhaavat juuri nyt. Facebookkiamme mainostin myös tänään Omniassa ja valtakunnallisestikin temmellyskentästämme ollaan kiinnostuneita. Ei muuta kuin mukaan siis =)

Ja katsokaa, katsokaa. Useimmat teistä ovatkin olleet jo mukana unelmakeskusteluissa. Nyt hankkeemme sosiaalisten oppimisympäristöjen kehittäjänä on saanut valtakunnallisesti tuulta purjeisiin. Ajatusta ja ideaa unelmien ja intohimojen kautta oppimisesta, oppijan oman oppimisprosessin johtajuudesta ja uppoutumisen ihmeistä levitetään Espoon Omniaan, Ikaalisiin, ja Ouluun. Rinta rottingille siis - olemme mukana muutoksessa, marssimassa oppimisympäristöjen kehittäjien kärkinenässä ja hullaannuttamassa muitakin. Kiitos siis teille kaikille mukana olijoille, teidän kaikkien panos, innostus ja intohimo ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ja joukolla mukaan tuomaan kehitysideoita, ajatuksia ja mietteitä. Kommentointi areenalle voi vapaasti jättää kommentteja, kysymyksiä ja ajatuksia vaikka anonyymisti. Kaikki ajatukset ovat nyt tärkeitä.

HOPE-hankkeen sivuilta pääset tiirailemaan mitä hope hankkeessa tapahtuu

Ja tässä jälleen kerran intohimoja olkaapa hyvä
Kukas muuten tekisi meille oman tämmöisen tunnarin?

Ei kommentteja: