tiistai 16. marraskuuta 2010

Uudet Salo-kuosit ja lehdistötilaisuus

Kulttuurin kolmiossa julkistettiin tänään uudet Salon kaupungin kuosit "Liike" ja "Yhdessä" 



 Paikalle oli saapunut lehdistön edustajia Salon Seudun Sanomista sekä Salonjokilaaksosta. Kaupungin markkinointipäällikkö Anne Nenonen (kuvassa oik.) aloitti kertomalla taustaa asiakastyön takana.

"Salon seudun ammattiopiston kulttuurialan opiskelijat suunnittelivat viime kevään aikana Salon kaupungille 11 kuosiehdotusta. Ehdotukset olivat kaupunkilaisten nähtävillä ja arvioitavina kaupungin Kesä yhdessä 2010 –kiertueella.  Mielipidekyselyyn saatiin reilut 480 vastausta ja suosikiksi nousi Anu Korhosen suunnittelema työ nimeltä ”Liike”.  Toiseksi kuosiksi valittiin osa Henni Rauhalan suunnittelemasta ”Yhdessä”-kuosista."


Anu Korhonen esittelee kuosiaan Liike

"Anu Korhonen kertoo lähteneensä suunnittelussa liikkeelle Salon luonnosta ja merellisyydestä. Lisäksi hän halusi kuosillaan tuoda esiin Salon jatkuvaa kasvua ja kehitystä. Kuvio alkoi muodostua joutsenesta, joka on Anun mielestä lintuna kaunis ja niiden liike tuo mieleen muutoksen. Tämän ajatuksen pohjalta kuosi sai nimen ”Liike”. ”Liike on osa historiaa ja osa tulevaisuutta” kuvailee Anu Korhonen. "


 Henni Rauhala ja kuosi Yhdessä

"Henni Rauhalan suunnittelu lähti liikkeelle jo olemassa olevasta Salon graafisesta ilmeestä. Logon salo-teksti muotoutui uuteen muotoon ja toistui pinnaksi. ”Pinta muodostuu selkeästi salo-sanasta, mutta sanojen päällekkäisyys luo mielenkiintoa, jolloin merkitystä ei heti löydä. Kuosi edustaa kymmenen kunnan yhteen liittymistä ja sai nimekseen ”Yhdessä”, kertoo Henni Rauhala."



 "Valittuja kuoseja tullaan hyödyntämään mahdollisimman laajasti esimerkiksi kaupungin mainos- ja liikelahjoissa sekä mahdollisuuksien mukaan myös työasuissa, kasseissa sekä uuden kaupungintalon sisustusmateriaaleissa.

”Projektilla halutaan myös tukea ja nostaa esiin nuorta paikallista osaamista” kertoo markkinointipäällikkö Anne Nenonen."

 Esillä oli myös kaikkien keväällä tehtyjen ehdotusten planssit...


 ... jotka kiinnostivat myös yleisöä


 Uudet salo-kuosit taipuvat moneksi, vaikkapa kakun koristeeksi! Aika hyvältä maistui myös nämä uudet kuosit!



Seuraavien päivien lehdissä saattaa siis löytyä juttua näistä uusista kuoseista. Salkkarin nettisivuilta jo pieni juttu löytyykin.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Pottatalkoot!

Tehdään yhdessä kulttuuria.
Tule mukaan tykkäämään!
Kulttuuripotta

torstai 7. lokakuuta 2010

Tule vaikuttamaan kirjan syntyyn =)

Keikkailu jalostuu syksyn aikana oppimisenmuistiinpanokirjaksi - aika pitkä yhdyssana vai mitä =)

Kirjaseen avataan keikkailun ideologiaa, ajatuksia matkan varrelta ja muutamia työkaluja vapaamuotoiine käyttöohjeineen.

Lisäksi viikkokalenteri - viikkokuningastehtävineen, kutkuttavine muistiinpanokenttineen ja tähtilinkistöineen ja vapaine sanoineen. Siis avuksi tavoitteiden aukikirjaamiseen, oman työskentelyn seuraamisen ja oman oppimisen näkyväksitekemisen tueksi.

Lähde siis vapaasti mukaan ideoimaan kirjan sisältöä ja vaikuttamaan sisällön suuntaan ja tuo rohkeasti ideoita, kysymyksiä ja kommentteja tuonne kommenttilootaan tai ihan omiksi postauksiksi?

perjantai 24. syyskuuta 2010

10 X 10

Kurkkailkaapa myös tuonne 10 x 10  -puolelle. Sinne on tullut paljon mielenkiintoisa juttuja.

torstai 23. syyskuuta 2010

Ruuhkaa kulttuurin aulassa

Kun jurtta saatiin purettua, pitivät vaatetuskolmoset muotinäytöksen Kolmiossa ja nyt catwalkin tilalla visualistien mainioita riippumattoja. Mutta älä vaan kokeile niitä...

lauantai 18. syyskuuta 2010

Kakkukisa

Nyt kaikki kisaamaan kuoseista!!
Katso lisää http://bonbonkakku.com

tiistai 14. syyskuuta 2010

Jurtta pystyyn!




Vuonna 1995 Haktossa rakennettu ja huovutettu nomadien paimentolaisjurtta koki uuden tulemisen Hyvoninkadun aulassa:

perjantai 27. elokuuta 2010

Rautaista pitsiä


Rautaista pitsiä löytyi Pitsikirjablogin sivuilta. Tätä Hyvoninkin pihalle!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

ARS HÄME 10 Forssassa




Tekstiiliykköset ja -kakkoset viettivät keskiviikon Forssassa, Finlaysonin juurilla. Kohteina mm. kangaspaino Tasapaino, tekstiilimuseo, käsityöläisten putiikki, taiteilijaseuran näyttely ja aivan upea kansainvälinen taidetekstiili- ja taidelasinäyttely rosoisessa vanhassa tehdashallissa.

torstai 12. elokuuta 2010

Puu 09 tutkimusmatka yritysgrafiikan maailmaan


Linkkivinkkejä kiinnostaviin graafisiin materiaaleihin, blogeihin, painotaloihin, markkinointivideoihin ja ties mihin - tutkimusmatkan satoa. Kaikki keikkailulaiset voivat vapaasti lisätä löytöjä ja auttaa matkalla olijoita=)

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Menestystä

Te09:n Piritta saavutti kunniakkaan kuudennen sijan Vallila Interiorin printtikisassa.
Raku onnittelee!
www.bonbonkakku.com

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Public Installation


Jotain tällaista voisimme suunnitella myös Saloon. Lisää juttua löytyy osoitteesta A Yarn Tale.

Maija-Leena TE09

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Keksi logo uusiutuvalle energialle

Jos helle ei ole sekoittanut päätäsi - tai ehkä juuri silloin - osallistu logokisaan:
www.ilmastoblaablaa.com

Tai käy ainakin katsomassa kilpailuun jo osallistuneita logoja!

tiistai 11. toukokuuta 2010

Taskukamut lehdistössä!





http://www.tekstiiliopettajaliitto.fi/lehti/








Samassa lehdessä juttua Pitsikirjassa, jossa ompelijana ja mallina Tiinamme, te09:

En ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi, että "pitsi on uniikisti eurooppalainen juttu", mutta opin sen, kun juttelin Rinna Saramäen kanssa hänen tekemästään Pitsikirjasta.

– Lähes jokaisessa Euroopan maassa on omanlaisensa pitsiperinne, Rinna Saramäki jatkaa. Saramäen, Riina Honkimäen ja Emmi Jormalaisen Pitsikirja on tuore tapaus suomalaisten laadukkaiden ja omaperäisten käsityökirjojen joukossa.

Pitsikirja perehdyttää kevyesti pitsien historiaan ja erilaisiin lajityyppeihin sekä antaa ohjeita ja inspiraatiota käsityön tekijöille. Kirja onnistuu vallan mainiosti yhdistämään perusteellisen asiatiedon, raikkaat ideat sekä ohjeet pitsien tekemiseen ja hyödyntämiseen monen tasoisille käsityön tekijöille. Oppikirja se ei varsinaisesti ole, mutta se sopii hyvin idealähteeksi myös opetukseen.


Tehtävänä ilmaista kauneutta

Rinnalla on paljon kerrottavaa pitseistä. Hän on sanojensa mukaan helposti innostuva, tykkää paneutua tekemiinsä asioihin syvällisesti, ja hän selvästikin tietää pitseistä enemmän kuin keskiverto nainen konsanaan. Luultavasti saisin häneltä vastauksen lähes kaikkiin pitseihin liittyviin kysymyksiin, jos osaisin vain kysyä. Puheessaan vilahtelee mitä eksoottisempia pitsitermejä – battenberg, picot, torchon... Hän tuntee ällistyttävän määrän erilaisia pitsitehtaita ja koneita, malleja ja pitsien tekniikoihin liittyvää käsitteistöä.

Rinna kertoo, että tehdessään kirjaa hänellä on ollut tavoitteenaan luoda sekä käsitteellisesti että tiedollisesti asiallinen teos, mutta samalla esteettinen ja inspiroiva esine.

– Koska pitsi on esine, joka on tarkoitettu kaunistamaan, niin myös Pitsikirjan täytyy olla kaunis katsella, Rinna sanoo.

Teos alkaa pienellä pitsihistorialla, ja ensimmäisessä lauseessa tiivistyykin olennaisesti pitsin olemus: "Pitsi on tekstiili, joka ei lämmitä eikä suojaa. Sen ainoa tehtävä on ilmaista kauneutta." Pitseistä puhuessamme käy selkeästi ilmi, että Rinna on asiaansa antaumuksella paneutunut. Eikä pelkästään puheen tasolla, pitsiä löytyy myös hänen hienoista itsetekemistään rintarossista ja laukusta.

Rinnalla on takanaan sekä multimediatuotannon tutkinto Lahden Muotoiluinstituutista että vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen kandidaatin tutkinto Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän sanoo pitävänsä opiskelusta. Saatuaan loppuun multimediatuotannon opinnot Rinna kertoo hiukan kyllästyneensä siihen, että "kaikki on siinä tietokoneen ruudulla". Kokeilumielessä hän päätti hakea Taideteolliseen korkeakouluun. Vaatetussuunnittelun opinnot olivat alkaneet kiinnostaa, koska niissä tuntui yhdistyvän konkreettinen, materiaalinen maailma taiteelliseen ja tutkimukselliseenkin otteeseen. Pitsikirja sai alkunsa vaatetussuunnittelun kandin työstä, joka liittyi pitsiin.


Pitsit portti rappioon

Oikeastaan pitsit olivat jo aiemminkin vetäneet puoleensa Rinnaa. Hän tunnustautuu innokkaaksi kirpputorien kiertelijäksi. Ne ovat vanhojen pitsien keräilijälle oikea aarreaitta. Kierrellessään kirpputoreja ja hypistellessään vanhoja pitsejä Rinna havaitsi, että pitsitekniikoissa on valtava skaala, ja tiedonjanoisena hän alkoi selvitellä erilaisia tapoja valmistaa pitsiä.

– Teknisesti noilla löydöillä ei ole muuta yhteistä kuin että niissä kaikissa on reikiä, hän kertoo.

Kandintyössään Rinna syventyi pitseihin taiteellisesta ja historiallisesta näkökulmasta. Kulttuurihistorian näkökulma on vahvasti Rinnan puheissa, niin pitseihin liittyen kuin ylipäätäänkin tekstiilityöstä puhuessamme. Juttelumme polveilee omista koulukäsityökokemuksistamme yleisiin naiseuden ihanteisiin, jotka vilahtelevat tekstiilihistorian kirjoituksissa.

Rinna heittääkin ilmoille ajatuksen, että jos hänellä olisi mahdollisuus, hän voisi mielellään tutkia sitä, kuinka paljon moraalisia näkökohtia liittyy käsityön tekemiseen. Siitä oivana esimerkkinä hän pitää huomiotaan, että pitsinvirkkaaminen on aikanaan nähty lähes paheellisena oppisisältönä.

Vanhoissa tekstiilityön oppisisältöä koskevissa teksteissä käy ilmi, kuinka dominoivaa arjen vaatimien taitojen opiskelu on ollut käsityön opetuksessa. Pitsin virkkaamisen opettaminen nähtiin ylimääräisenä ja hiukan turhamaisena verrattuna muihin tekstiilityön arkisempiin ja tarpeellisempiin tekniikoihin. Ensin tuli ehdottomasti oppia tekemään siisti päärme ja monta muuta keskeistä tarvetekstiilien ominaisuutta ennen kuin saattoi alkaa opiskelemaan turhamaista pitsin virkkaamista.

– Perheet menevät rappioon, kun äidit vaan virkkaavat pitsejä, Rinna naurahtaa asenteelle.

Innostuksesta kirjaksi

Kiinnostus historiaan tai ainakin jokin nostalginen pohjavire välittyy myös kauniisti kirjan kuvissa, joista moni on otettu Lempäälän vanhassa pappilassa ja pappilan puutarhassa. Kirjan kuvat on valokuvannut Riina Honkimäki ja graafisen suunnittelun sekä piirrokset on tehnyt Emmi Jormalainen.

Kirjasta välittyy kolmen samanhenkisen naisen sujuva yhteistyö. Rinna kertookin, että hänelle oli alun alkaen selvää, että kirjasta täytyy tulla visuaalisesti eheä ja kaunis kokonaisuus. Hän iloitsee, että löysi kuvaajan ja graafikon, joiden makuun ja työnjälkeen saattoi luottaa.


Kirjan alkuidea syntyi WSOY:n juhlissa, jossa Rinna oli jutellut kustannustoimittajan kanssa pitseistä. Pitsikirjalle oli selkeästi jonkinlainen kysyntä, sillä viimeisin perusteellinen suomalainen Idi Lindholmin Pitsikirja on vuodelta 1941. Alun perin Rinna oli innostunut pitsin historiasta, mutta ideana pitsin historiakirja ei olisi ollut kyllin kaupallinen. Kirja-ajatusta jalostettaessa mukaan päätettiin ottaa myös käsityöohjeita ja tehdä kirjasta visuaalisesti houkutteleva yleisteos.


Pitsikirja ei ole Rinnan ensimmäinen käsityökirja. Hän on ollut tekemässä myös Joka tyypin kaavakirjaa (WSOY, 2006), joka saa jatko-osan syksyllä.

– On alkanut tuntua, että on niitä vaatemerkkejä ilman minuakin, Rinna perustelee, miksi hän innostui tekemään kirjoja eikä vain suunnittelemaan vaatteita.

Hän on saanut hyvää palautetta kirjoistaan, mikä luonnollisesti innostaa jatkamaan.

– Vaikka Pitsikirjan tekemisessä oli hirmuisesti työtä, sen tekeminen tuntui kuitenkin enemmän harrastukselta. Tämä on ollut hauskin työ ikinä.

Pitsikirja. Rinna Saramäki, Riina Honkimäki & Emmi Jormalainen. 2010. WSOY.
ISBN 978-951-0-35900-6. 27 €

http://a-lace-diary.blogspot.com

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Sisustustekstiilistä valmistuvan Piia Laaksosen töitä on valittu mukaan ”Luovat Kesannot” näyttelysarjaan, joissa voi ”kompastua kulttuuriin” yhdeksässä julkisessa tilassa kuudella paikkakunnalla Varsinais-Suomessa. Näyttelyiden sarja on esillä yleisölle 12.5.-20.6.2010 ja sen on mahdollistanut Varsinais-Suomen liitto ja seutukunnat.

Piia Laaksosen töistä esiin pääsevät siimatyöt Polku ja Helmi, jotka löytyvät pääterveysaseman aulasta sekä elämysmatto Aarresaari sekä Sydänyökota, jotka ovat lastenneuvolassa 2. kerroksessa.

Tervetuloa kompastumaan kulttuuriin!

Vanha tori ja joenuoma
Kemiö
Ympäristötaide
***
Uimahalli Vesihovi
Loimaa
Esittävä taide
Kuusitie 1
ma, to 6.00-21.00 ti, ke, pe 9.00-21.00 la 12.00-17.30
***
Rantatien bussipysäkit
Parainen, Länsi-Turunmaa
Sarjakuva ja katutaide
***
Pääterveysasema
Salo
Lastenkulttuuri ja tekstiilitaide
Sairaalakatu 9
Avoinna ma-su 9-19
***
Ystäväntupa
Uusikaupunki
Elokuva ja kuvataide
Rauhankatu 6
Avoinna ma, to 10-13, ti, ke 10-17, pe 10-17 ja 10-13
***
Aleksandrankuja, Mehiläisen liikekeskus
Turku
Painotuotteet ja design
Kauppiaskatu 8
Avoinna ma-pe klo 6.30-20 / la-su 8.30-20
***
Kupittaan asema
Turku
valokuvataidetta
Joukahaisenkatu 6
Avoinna ma-pe klo 5.20 - 21.10 la-su klo 6.10 - 21.10
***
P-Louhi
Turku
Visuaalinen taide ja äänimaisemat
Yliopistonkatu/Puolalankatu
Avoinna ma-su 6-24
***
Työ- ja elinkeinotoimisto
Turku
Musiikki
Linnankatu 52 B
Avoinna ma-pe 9.00 - 15.45


keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Arvonta INTO NY:n blogissa!


INTO NY lähtee huomenna Turkuun valtakunnalliseen NY vuosi yrittäjänä -finaaliin. Perjantaina Hansassa on myyntitapahtuma, kaikki tervetuloa! Messujen kunniaksi on blogissamme arvonta, eli kaikki osallistumaan! Tarjolle huimia tuotepalkintoja! Osallistua voi sunnuntaihin 18.4 asti.


tiistai 6. huhtikuuta 2010

Kurkista Turku Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 -ohjelmaan

Kaikkiaan kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyviä ohjelmahankkeita tulee olemaan yli 150 ja yksittäisiä tapahtumia moninkertainen määrä. Tarjolla on näyttelyitä, tapahtumia, festivaaleja, työpajoja, seminaareja ja yhteisöhankkeita.

Ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan Turussa 9.6.2010.

Kaikki tähän mennessä julkistetut ohjelmahankkeet aakkosjärjestyksessä.


tiistai 30. maaliskuuta 2010

Yrittäjä maailmalla

Nuorille yrittäjille kokemusta ulkomailta

EU:n vaihto-ohjelman "Erasmus for Young Entrepreneurs" kautta uudet ja nuoret yrittäjät voivat hakea kokemusta ulkomailta. Harjoittelujakso kokeneen yrittäjän kanssa voi kestää 1-6 kuukautta.

Ohjelman avulla yrittäjä voi työskennellä jossain ulkomaisessa yrityksessä kokeneen yrittäjän rinnalla ja saada uusia näkemyksiä ja kokemusta omaan yrittäjyyteen. Samalla myös edistetään yrittäjien pääsyä uusille markkinoille sekä autetaan uusien kansainvälisten kumppaneiden löytämistä.

Ohjelma on tarkoitettu nuorille, jotka aikovat perustaa yrityksen tai jotka ovat perustaneet yrityksen viimeisen kolmen vuoden aikana. Vaihto-ohjelmaan voi hakea myös ns. isäntä- yritys, joka tarkoittaa pk-yritystä jossain EU-maassa.

Ohjelmaan haetaan välittäjäorganisaatioiden kautta, joista yksi on Päijät-Hämeen Koulutuskonserni - Lahden Ammattikorkeakoulu.

Harjoittelujakso voi kestää 1-6 kuukautta, ja harjoittelu voidaan jakaa lyhyisiin jaksoihin niin että koko harjoittelu tapahtuu yhden vuoden aikana. Rahoituksella tuetaan matkustus- ja asumiskustannuksia.

Lisätietoja ja hakuohjeet

Lisätietoa myös: South Finland EU-office, tuula.loikkanen(at)skynet.be

Julistekilpailu


Osallistu ”Hyvä Olo” -julistekilpailuun!

Tee hankkeeseen ja hyvään oloon liittyvä juliste.
Julisteen koko tulee olla A3 pystysuunta. Tekniikka on vapaa, työn täytyy kuitenkin olla tulostettavissa A3 kokoon.

Julisteet lähetetään opettajan kautta sisäisessä postissa Venemestarinkadulle opettaja Tiina Westerholmille tai sähköpostilla osoitteeseen tiina.westerholm@sskky.fi 22.4.2010 mennessä.
Palkintona on 100 euron lahjakortti Kuva Järvinen –liikkeeseen.
Tulos julkistetaan 4.5 hyvinvointi ja liikuntapäivässä.

Lisätietoja projektityöntekijä Mari Kuittiselta mari.kuittinen@salo.fi puh. 044 772 3236

tiistai 23. maaliskuuta 2010

väriviikkokuulumiset

Kaikki kenel ei oo huomen sinistä, saa aasin korvat. :D
terppasin; m&m

tiistai 16. maaliskuuta 2010

INTO NY:n kuulumisia



Uusimmassa Kauneimmat Käsityöt (maalis-huhtikuu) lehdessä maininta INTO NY:stä! Jee! Oikein valtakunnallisessa lehdessä! Nyt kipin kapin lehtihyllylle noutamaan oma lehti! :)

VÄRIVIIKKO !

Kevään alkamisen kunniaksi käynnistyy piristysviikko! Kaikki joukolla mukaan!


terppasin , m&m


PS. EI mustaa :(

torstai 11. maaliskuuta 2010

Sisustustekstiili ykkösten printit ja brodeerauksen

Sisustustekstiilin timmit lyylit tehtailevat tuhansia ihania ja toinen toistaan järisyttävimpiä printtejä ja brodeerauksia. Hyppää kyytiin ja tilaa itsellesi mahtavimmat ja kevään vetävimmät tuotokset =)

Taru K tässä ehdottaa, että tänn voisi linkittää myös mielenkiintoisia aiheeseen liittyviä blogeja, kuten

Print & Pattern
Pikkukiisken kotona


Taru K - Tarukoprintti
Kaisu - Printit
Jonna- printit
Ida T- Printit ja brodeeraukset
Tiina - Tulejo idea!
Maija-Leena - Liinurintti
Eve - EppuPrint
Iida A - Brodiida
Taru S - Takkuprintti
Maiju - mielikuvitusmaailma
Piritta - Printit...
Julia - Printtejä
Tiia - Giraffe

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

International Video Competition 2010

The European Union Agency for Fundamental Rights invites you to participate in the International Video Competition 2010. This is an opportunity to express your views on camera on fundamental rights in the European Union. Share with us whether your rights are abused or enjoyed. The 3 strongest entries will each win a 5 day trip for 2 people to Vienna, from 6-10 May 2010, with transportation and accommodation included.

The competition deadline is 2 April 2010. Eligible candidates include students and non-students alike, anyone between 18 and 30 years of age, and from all EU countries.

For registration and further information, please visit the competition's website at
FRA Video Competition 2010

More information
Communications and Awareness Department
The European Union Agency for Fundamental Rights Schwarzenbergplatz 11, A-1040 Vienna
E-mail: videocompetition@fra.europa.eu
Visit the FRA website at: http://fra.europa.eu

Työelämätietoa tuutin täydeltä 11.3.

Työ- ja elinkeinotoimiston infopiste
Venemestarinkadun ala- aulassa klo 9-11.45
  • tietoa työelämäasioista
  • Työ- ja elinkeinotoimiston palveluista

SAK:n tietoiskut
Venemestarinkadun liikuntasalissaklo 9.00 ja 10.00
  • kulttuurialaa koskevaa tietoa painotettu klo 9.00 tietoiskussa
  • Työelämän pelisäännöt
  • Ammattiliiton jäsenyys

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Y-päivä

8.3 Kulttuurialalla vietettiin Y-päivää. Yrittäjyys oli kattavana teemana. Kaikki 78 päivään osallistunutta opiskelijaa pääsivät esittäytymään, laatimaan yrittäjille toinen toistaan kutkuttavampia kysymyksiä ja verkostoitumaan. Sisustuksen naiset olivat panostaneet päivään ja sonnustautuneet suojapukuihin =)

Etukenoa oli havaittavissa myös valmentajien kaartissa ja iloinen nauru sekä heittäytyminen oli osa päivää.

Visualistit veisasivat monen luokan tavoin laulun ja takariviin piiloutunut miesvahvistus
toi ansaittua vivahteikkuutta esitykseen.

Päivän aikana kukin mukanaolija tehtaili itsestään käyntikortin, yhteystiedot vaihtoivat omistajaa ja ilmoitustaululle ilmestyi lähes 80 mukanaolijan intohimonkohteita ja vahvuusalueita

Puolilta päivin joukkoa tuli vahvistamaan kolme yrittäjää. Graafikko Emmi Jormalainen, vaatetusalan yrittäjä Helena Opas sekä keraamikko Minna Komulainen.

Parisen tuntia naisyrittäjät saivat kilvan vastata haastattelukysymyksiin ja kertoa yrittäjyyden kohokohdista, munauksista ja onnistumisista.

Päivän päätteeksi yrittäjät esittelivät omaa osaamistaan ja Emmi Jormalaisella oli mukanaan uunituore Pitsi-kirja, jonka valmistumistaipaleella on ollut mukana myös sisustekstiiliykkösten Tiina Palkki. Päivän yrittäjyysnoste oli vallan huisi ja kutkuttava. Kevään aikana on luvassa muitakin kirjainpäiviä

Salon teatterin Ihmemaa Oz



Olimme luokan kanssa ensi-illassa perjantaina 5.3. Salon teatterissa katsomassa Ihmemaa Oz:ia. Näytelmä oli hyvin käsikirjoitettu ja lavastus tarinan mukaan mielikuvituksellinen. Suosittelemme lämpimästi koko perheelle!

Heidi Syväperä ja Asta Mattila, SI10K

OLO.MUOTO'10

Oltaisiin lähdössä 26.3. Lahteen OLO'MUOTO'10 -messuille ja kaipaisimme viittä reipasta ihmistä lähtemään meidän mukaan.

OLO'MUOTO'10 -messuilla on tulevaisuudenhenkisyyttä ja monialaisuutta. Aiemmin messuilla on tavattu ainakin; Vaatteita, teollista muotoilua, sisustussuunnittelua, graafista suunnittelua, arkkitehtuuria ja vaikka mitä!

http://www.lahdenmessut.fi/olomuoto10 Kyseiseltä nettisivulta voi mennä katselemaan lisää aiheesta.

Viisi ensimmäistä innokasta mahtuu siis mukaan. Mukana on jo PU07 ja mahdollisesti Susanna opo, jos hänen aikataulunsa antavat siihen periksi.

Messut maksavat 10e.
Lähdemme aamulla kahdeksen paikkeilla Hyvonilta ja suuntaamme kohti Lahtea. Matkaan menee reilu parisen tuntia. Messuilla olemme parisen tuntia. Lähdemme takaisin viim. yhdeltä, jolloin olemme sitten takaisin koululla kolmen neljän aikaa.

Muistakaa omat eväät!

Innokkaat lähtiät voivat ilmottautua s-postilla. Osoite on; susanna_syrjala@msn.com

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Terveisiä Lontoon muotimaailmasta






Tässä siis muutama kuva Lontoon muotiviikoilta. Kyseessä on Holly Fultonin näytös.
Hilda