keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Sisustustekstiiliala ja Mirkamaaria Ny esittäytyy Turku Design Weekissä

Mirkamaaria Ny lähtee esittelemään ihania tuotteitaan Turkuun 31.3.-1.4.2012. Siis nyt viikonloppuna. Turun messukeskuksessa on yhtäaikaa Antiikkimessut, Kädentaidot messut ja Turku Design Week. Salon seudun ammattiosaston sisustustekstiililäisten osasto on Turku Design Weekin hallissa B, missä esillepano on rakennettu pinkkien pyöreiden mattojen ympärille. Osatomme on siis B122.




-päivi-

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Johtajan matka Työssäopin syövereihin

Visuille kertoisin Työssäoppimatkastani Ikeaan ja Jack & Jonesiin.











Matka alkoi J&J jossa toimisin sekä myyjänä että liikkeen somistajana. Ehdottoman loistava ja mehukas paikka varsinkin ensimmäisen vuoden opiskelialle jolle kaikki tuleva on uutta ja mielenkiintoista mutta mukana pysyy helposti ja varmasti.



















Sitten päästiinkin Ikeaan jossa toimisin CoMinin leivissä rakentamassa ja toteuttamassa esittelytiloja. Ikeassa ollessani sain näkemyksen siitä mitä kaikkea voikaan saada pienillä kätösillään aikaiseksi ja mitä kaikkea Visualistin hommiin voikaan kuulua. Ikea loistava ja haastava paikka jonne kaikkien visujen kehoittaisin hakemaan mutta vasta toisella vuodella kun itseluottamus omaan tekemiseen on kasvanut ja omien näkökantojen ja ideoitten sanomineen ääneen ei tunnu väärältä sillä oma aloitteisuus ja reipas asenne on kaiken a ja o. Itse pääsin ikeaan hakemalla s-postilla Sanni Helssteenile ja siitä sitten haastatteluun. Mukaani otin portfolion ja kerroin kaikki mitä olin tehnyt ja mitä taustallani oli joka itselläni auttoi koska olin käynyt rakennuspuolta aikaisemmassa elämässäni ennen visuja :) Joten jos monipuolista ja antavaa työssäoppi paikkaa haluaa hakea niin ikea on the place to be .. Johtaja rusanen kiittää ja kumartaa !:)

torstai 16. helmikuuta 2012

Puuseppäblogi

Puualan tiimellyksestä ja vähän muustakin kertovaan blogiin voi tutustua osoitteessa http://puukilta.blogspot.com/
Blogissa voit tutustua siihen mitä puuseppäopiskelijat tekevät Mariankadulla. Blogi on jonkinmoinen osa vielä kovin keskenerästä puukilta- sivustoa 
Puukillan sivuille on tarkoitus kerätä puualatietoutta, linkkivinkkejä ja mitä nyt kirjoittajilla tulee mieleen

Tässä on yksityiskohta Robertin veistämästä kulhosta. Tästä ja monesta muusta tuotteesta löydät lisää tietoa ja kuvia blogistamme.

-timo-

torstai 19. tammikuuta 2012

Al Hambra

Kaunis paiva Granadassa. Vierailimme Al Hambran palatsissa, ja voin suositella seka palatsia etta itse kaupunkia. UPEAA! 



Al Hambra on taynna kaiverruksia ja tuollaisia varikkaita laattoja. Vaikuttavia olivat myos puutarhat monine trimmattuine puskineen ja suihkulahteineen.



Illat menevat mukavasti Fiñanan pienessa baarissa. Barcelona vs Real Madrid peli kuumensi tunteita eilen mutta kasikahmilta valtyttiin. Ja tapaksia saa ilmaiseksi aina kun tilaa oluen, mika loistava tapa, mutta miksei meilla suomessa? Edellis iltana taas olimme San Sebastianin juhlissa ja tanaan on myos samankaltaiset hipat kaduilla. Ilotulituksiakin taitaa olla joka ilta :) 

Hajotkaa pakkaseen! Tanaan lahdin ulos nimittain ilman villasukkia, hahaa!

-M

tiistai 17. tammikuuta 2012

Hola amigos!!
Comenius projektin viides tapaaminen on Espanjassa. Mukana menossa Hassinen, Jola, visualistit Toni ja Milla seka uudet ystavamme tsekista, espanjasta, ranskasta ja turkista. Tapaamisen teemana on sukupolvien valiset erot ja valokuvaus.
Asumme espanjalaisten hostiemme luona pienessa kylassa nimelta Fiñana (joskin opettajat ovat hotelleissa Guadixissa). Uskokaa pois Espanjassa on kylma! mukaan pakattu yksi villapaita, veijot ja villasukat tulivat todella tarpeeseen. Taalla on vuodessa noin 5 paivaa kun on lunta ja todella kylma, arvatkaapa onko ne paivat juuri nyt. Mika ilo tulla espanjaan ja nahda lunta!



Fiñanassa on talla viikolla paljon juhlia. Heti ensimmaisena paivana (su) menimme San Sebastianin kirkolle jossa oli joka vuotuiset festivaalit. Taman kylan jokainen ihminen oli  varmasti saapunut paikalle ja meille esiteltiin kaikki mahdolliset kummit ja kaimat. Nyt osaan jo siis sujuvasti poskipusutella :) Kovasti mainostettu ilotulitus oli varsin mielenkiintoinen, taivaalle kun suhahti raketteja jotka vain pamahtivat kovaa rajahtaessaan ilman sen kummempia varisateita tai mitaan. Oli myos pieni kulkue jossa kylalaiset soittivat jotain perinteista musiikkia.


Maanantaina kiersimme Fiñanan kylaa. Kavimme mm museossa ja historiallisissa paikoissa. Matkaoppaana toimi itse Pormestari.


 Tanaan ajetiin muutama tunti pohjoiseen pain tutustumaan isompiin kyliin. Rakennukset ovat todella kauniita taalla: 




Kylmyydesta huolimatta on kaunista ja ihmiset ovat kerta kaikkiaan mukavia!

-M

tiistai 15. marraskuuta 2011

Näyteikkunoissa tapahtuu


Täältä pääset kohta seuraamaan mitä likipitäen 20 näyteikkunassa tapahtuu ympäri Saloa. Visualisti ykköset ovat tänään nimittäin hankkineet itselleen yhteistyöyrityksen ja omat näyteikkunat =)

- jori ja Visu 11 -

maanantai 14. marraskuuta 2011

Opetreffit

Viime viikolla sain kunnian osallistua opettajille tarkoitettuun ideointi tapahtumaan missä opettajat pääsivät viettämään nelisen tuntia oppilaiden kengissä ja ideoimaan muutoksia oppimisympäristöön ja oppimistekniikoihin. Päivän avasi Järi Välkkynen Pintakillasta avaamalla keskustelun opiskelu menetelmien nykyaikaistamisesta mm. oppilaiden omien blogien avulla ja wikipedia tyyppisen opiskelumateriaalin käytöllä.

Luennon jälkeen tuli tehtäväksi löytää pienissä ryhmissä positiivisia asioita lentokoneen hätälaskun tekemisessä renkaat kohti taivasta verrattuna tavalliseen laskeutumiseen. Ja niitähän löyty valtavasti: väestökasvun rajoittaminen, lentoemojen sääret tulevat paremmin esiin matkustajien ihailtavaksi, riippu rinnat vähenevät, työllistävä vaikutus hautausurakoitsijoille, julkisuus yms. Itse olen yllättänyt kuinka paljon positiivista he kaiken kaikkiaan löysivät asiasta, mutta toisaalta ehkä opettajilta vähän vaaditaan positiivisien asioiden etsimistä myös niistä hankalista oppilaista. Selkeästi taidon soveltaminen luonnistui näinkin absurdiin tehtävään.

Seuraavaksi lähdettiin uudistamaan oppimisympäristöä. Näissä painoitettiin aika paljon ns. itsestään selvyyksiä, tukiverkostoa, joustavuutta, uusia tiloja/laitteita yms. Löytyi sieltä kyllä myös muutama hyvä ja yksityiskohtainen idea, mm. tiimi työn parantamista sillä, että valitaan itse omat tiimi kaverit, ja kun hyvä tiimi löytyy niin ei enää sekoiteta pakkaa vaan annetaan hyvän tiimin kehittyä ja tehdä yhdessä.

Viimeisenä tehtävänä oli miettiä mistä olisi valmis luopumaan esimerkiksi oppismisympäristön parantamiseksi. Aika moni oli valmis luopumaan vanhoista koulurakennuksista (ilmeisestikkin niitä ollaan kumminkin uusimassa) ja opintojaksoista, olihan siellä muutama jopa valmis luopumaan oppilaista, työkavereista ja omista vaatteista, omien vaatteiden tilalle toki kaivattiin sskky:n puolesta jokaiselle koulutusalalle omat työvaatteet.

Uskoisin että päivä oli kokonaisuudessaan onnistunut ja se toi hyviä kehittämis kelpoisia ideoita yhteisömme parantamiseksi. Sinäänsä oli myös mielenkiintoista nähdä opettajat oppilaiden tasolla ja huomata kuinka se tyhmyys tiivistyy sivistyneilläkin ihmisillä kun siirrytään ryhmissä pöytien ääreen.




- Opettajien auktoriteetin turvaamiseksi on yksityiskohtia siistitty eikä valokuvia ole kauheasti julkisesti tarjolla ;) -

tiistai 1. marraskuuta 2011

Vesileikkaus-blogi



 Vesileikkauskone on saapunut Tampereen Muototerästä ja on parhaillaan asennuksessa Venemestarinkadulla. Vesileikkauskoneen saapumisen kunniaksi on ilmestynyt myös uusi Vesileikkausblogi, jossa lisää enemmän aiheesta. 



- jori -